VNT-kuulumisia Turusta!

 

”Tunnen silmillä, kun maalaus on oikealla tiellä”, sanoo vuoden nuori taiteilija 2016, Reima Nevalainen Turun Sanomien haastattelussa (23.9.2016).

Kesällä Tampereen taidemuseossakin ihastuttaneen Reima Nevalaisen näyttelyyn on mahdollista tutustua Aboa Vetus & Ars Novassa Turussa 20.11.2016 saakka. Museon vieraskirjasta löytyy hieno kiteytys näyttelykokemuksesta: ”Olennaista etsivälle teokset antoivat lohtua”.

Aboa Vetus & Ars Novan ja Tampereen taidemuseon vuonna 2013 alkanut yhteistyö jatkuu neljännellä Turussa nähtävällä Vuoden nuori taiteilija -näyttelyllä. Tampereella esillä olleista Reima Nevalaisen teoksista tuotiin noin kaksi kolmasosaa Turun näyttelyyn. Kuten Tampereen taidemuseossa, myös Aboa Vetus & Ars Novan tiloissa teosten tunnelataus on voimakkaasti läsnä rujojen, luihin asti riisuttujen ihmishahmojen myötä. Avajaisiltana 22.9. Reima Nevalainen esitteli näyttelynsä kiinnostuneelle yleisöjoukolle. Hän kertoi työskentelytavoistaan, kuvamaailmastaan ja tärkeästä matkastaan Japaniin. Hän myös kehotti katsomaan teoksia läheltä. Silloin näkee parhaiten hänen tekniikkansa kerrokselliset yksityiskohdat.

Pian Reima Nevalaisen näyttelyn avauduttua Aboa Vetus & Ars Novassa julkistettiin seuraava Vuoden nuori taiteilija. Jo tuttuun tapaan VNT esittäytyy myös Turussa myös ensi vuonna, ja syyskuussa 2017 Aboa Vetus & Ars Novassa avautuu juuri palkitun Tiina Pyykkisen näyttely.

 

reima_nevalainen_doku_jnieminen_111016_31